torstai 26. maaliskuuta 2009

Kevät tulee ja pistepörssimerkinnät karttuvat



Kyllä, kesä on taas vääjäämättömästi tulossa, kohta on taas aika reteiden ja letkeiden grillibileiden. Ei kuitenkaan mennä vielä asioiden edelle, vaan valotetaan menneiden viikkojen kuulumisia sekä lähitulevaisuuden tapahtumia.

Maaliskuun alkupuolella apinapartio heräili rapuloissaan Höylän luota Lahdesta. Sohvalla möllöttäessä kateltiin töllöttimestä Salppurin kisoja, reteä norjalainen hiihtäjä paiskoi menemään päässään aidot 70's-tyylin aurinkolasit, varaukseton peukku kaverille!


Ja ne pakolliset hölmöilyt...
Perinteistä reteää paiskomismeininkiä on toki myös pidetty yllä läpi maaliskuun. Edellisen viikonlopun pilkkikilpailuihin valmistautuessaan Viitasaarella Esimies seurueineen yritti hioa kisakuntoaan huippuluokkaan paikallisessa kuppilassa. Homma taisi kuitenkin mennä hieman ylikunnon puolelle, viitasaarelaiset jyhnytkään eivät tajunneet asikkalalaisen reteän huulenheiton päälle, kaverit alkoivat heti hitsaamaan ja poke joutui heittämään pahimpia höyrypäitä ulos.

Esimies meni hyvissä ajoin kahden jälkeen hotelliin nukkumaan, kolmen jälkeen yöllä kaveri kuitenkin pomppasi ylös sängystä huudahtaen: "Nyt sieltä saa pesää!". Vaatteet sujahtivat äkkiä päälle, kun sankarimme suuntasi takaisin baariin tavoitteenaan parantaa onnettomia pistepörssilukujaan. Vaikka yritys oli vähintäänkin energistä, niin edes kunnon maalipaikoille ei tällä kertaa päästy. Aina ei voi onnistua!

Ideaparkissa näkee ketkä pärjää!
Näkee Ketkä Pärjää edustaa tutun reteään tyyliinsä Lempäälän Ideaparkin Aivomyrsky-tapahtumassa perjantaina 3.4! Tapahtumassa ovat menossa mukana myös Extremeduudsonit, joten meininki tulee olemaan melkoista! Tullessanne Aivomyrskyyn poiketkaa Näkee Ketkä Pärjää-standilla, josta saatte suoraan NKP-paidat matkaan mukaan, jatkobileissä Tampereen Love Hotellissa kelpaa sitten edustaa ja näyttää pärjäävänsä..

Ei kommentteja: